|
| |
Vääränlaiset olosuhteet voivat aiheuttaa korvaamattomia vahinkoja herkille museoesineille. Tärkeitä parametreja ovat muun muassa lämpötila, suhteellinen ilmankosteus, valo ja valaistus, hiukkasepäpuhtaudet (pöly), molekyyliepäpuhtaudet (kaasut) sekä mahdolliset pieneliöt.
Molekyyliepäpuhtaudet
Nämä liittyvät yleensä suureen asukastiheyteen esimerkiksi kaupungeissa.
Molekyyliepäpuhtaudet voidaan museoesineiden vahingoittumisen näkökulmasta jakaa kahteen pääluokkaan:
1. Epäpuhtaudet, joilla on happamat kemialliset ominaisuudet
2. Epäpuhtaudet, joilla on hapettavat kemialliset ominaisuudet
Hapot aiheuttavat vahinkoja syövyttämällä materiaalia, esimerkiksi metalleja tai marmoria. Muita vahingoille alttiita materiaaleja ovat nahka, villa, silkki, paperi ja valokuvamateriaalit.
Tärkeimpiä hapettavia kaasuja ovat otsoni, typpihappo sekä muut hapen ja typen yhdisteet. Tällaiset kaasut vahingoittavat erityisesti orgaanisia materiaaleja. Vaikutukset muistuttavat ennenaikaista vanhenemista. Tyypillisiä hapettumiseen liittyviä ulkonäkömuutoksia ovat esimerkiksi kellastuminen, haurastuminen, haalistuminen ja metallin läikittyminen.
Molekyyliepäpuhtaudet ilmaistaan niiden sisältämien yksittäisten kemiallisten aineiden tai yhdisteiden avulla.
Ratkaisu molekyyliepäpuhtauksiin
Molekyylien suodatus on kustannustehokas tapa valvoa haitallisia yhdisteitä ja luoda turvalliset säilytys- ja muut olosuhteet. Valittavissa on erilaisia ratkaisumalleja kaasumuotoisten epäpuhtauksien tyypin ja pitoisuuden, suojattavan esineen tyypin sekä ilmastointijärjestelmän rakenteen mukaan.
Molekyylisuodatusta voidaan käyttää joko puhdasilma- tai kiertoilmalaitteissa. Puhdasilmaratkaisuissa on otettava huomioon suuret ulkoiset pitoisuudet sekä se, että suodatus on tehtävä yhdessä portaassa. Kiertoilmaratkaisuissa pitoisuudet ilmassa ovat pienemmät ja suodatusportaita on yleensä useampia.
Hiukkasepäpuhtaudet
Hiukkasmaisia epäpuhtauksia tulee esimerkiksi palamisprosesseista (teollisuus, energiantuotanto, ajoneuvojen pakokaasut, tupakansavu), autonrenkaista, rakennustoiminnasta ja ihmisistä. Raskaat metallipitoiset hiukkaset ovat hankaavia ja voivat naarmuttaa erilaisia pintoja. Pienemmät hiukkaset voivat jäädä ilmaan ja siirtyä ilmavirran mukana kaikkialle huoneeseen. Asettuessaan pinnoille hiukkaset aiheuttavat likaantumista ja värjääntymistä.
Monet hiukkaset, erityisesti palamisessa syntyvät hiukkaset, ovat luonnostaa öljyisiä tai nokisia ja happamia. Tällaiset hiukkaset ovat erityisen haitallisia, sillä ne takertuvat kiinni materiaaliin ja saattavat syövyttää sitä.
Rakennustyössä muodostuvat hiukkaset (betoni) ovat sekä emäksisiä että hankaavia ja vahingoittavat muun muassa tauluja ja tekstiilikuituja.
Ratkaisu hiukkasepäpuhtauksiin
Jotta taide-esineet voidaan säilyttää tehokkaasti, ne on suojattava pieniltä, aggressiivisilta hiukkasilta. Tällaisia hiukkasia, jotka ovat usein myös hyvin happamia, syntyy kaikissa epätäydellisissä palamisprosesseissa. Niiden koko on alle 1 µm. Siksi molekyylisuodattimen lisäksi on käytettävä hiukkassuodatinta, jolla on hyvä erotusaste. EU-normin EN 779:2002 mukaan on käytettävä luokan F9 päätesuodatusta. Suodattimella on myös oltava korkea alkuerotusaste, joka pysyy hyvänä koko suodattimen elinkaaren ajan (katso testausmenetelmän EN 779:2002 määrittämä "alkuerotusaste"). Huomaa, että hienojen hiukkasten läpäisyaste F9 -luokan suodattimen läpi on alle puolet läpäisyasteesta F7 -luokan suodattimen läpi.
Lataa esite tästä (pdf, eng).