| |

Camfil Farr on maailman suurin suodattimien ja puhdasilmaratkaisujen kehittäjä ja valmistaja, jonka liikevaihto on noin 450 miljoonaa euroa. On hyvin todennäköistä, että juuri nyt hengität valmistamamme suodattimen läpi kulkenutta ilmaa. Tuotteitamme on kaikkialla: esimerkiksi toimistoissa, elektroniikkatuotannossa, kaivoksissa, tehtaissa, sairaaloissa, kouluissa, päiväkodeissa ja ydinvoimaloissa.
Camfil Farr on maailmanlaajuinen yhtiö, jolla on 29 tytäryhtiötä ja 23 tuotantolaitosta sekä toimistoja Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Olemme myös paikallinen yhtiö, jolla on kolme tehdasta Pohjoismaissa (Trosa, Alingsås ja Österbymo).Meillä on myös useita paikallisia suodattimien noutovarastoja, sillä ilmansaasteet ovat aina paikallista alkuperää.
Kehitys
Menestyksemme perustuu kehitysprosessiin, joka toteutetaan yhdessä asiakkaiden ja toimittajien kanssa. On tärkeää säilyttää avoin keskusteluyhteys, jotta voimme saavuttaa parhaan mahdollisen lopputuloksen – puhtaan ilman. Tiedämme, että suodatinratkaisut on aina räätälöitävä ja optimoitava kutakin paikallista ympäristöä varten.Olemme vakuuttuneita siitä, että täydellinen puhdasilmaratkaisu suojelee aina ympäristöä, parantaa ihmisten hyvinvointia ja tarjoaa parhaan mahdollisen suorituskyvyn alhaisin elinkaarikustannuksin. Täysin uudet materiaalit ja suodatintyypit tuottavat entistä puhtaampia sisäilmaympäristöjä. Me - Camfil Farr - olemme päättäneet ottaa paikkamme tämän kehitystyön kärjessä. Tuotekehitys tapahtuu omissa T&K-keskuksissamme Trosassa ja Alingsåsissa, joissa käytettävissämme ovat kaikki testaukseen ja laadunvarmistukseen tarvittavat resurssit. Koko suodatusjärjestelmän toimittajana pystymme täyttämään jokaisen asiakkaan suodatintarpeet.
Asiakkaana hyödyt maailmanlaajuisesta tietopankistamme ja niistä resursseista, joihin maailman johtavan yhtiön on jatkuvasti investoitava: tutkimuksesta ja tuotekehityksestä. Sinua palvellaan silti henkilökohtaisesti Camfil Oy:n toimistossa. Haluamme tarjota Sinulle juuri tarpeisiisi soveltuvan suodatinratkaisun.
Koulutus
Koulutus on tärkeä osa toimintaamme. Yhtiömme suodatinkoulussa ja erillisissä koulutustilaisuuksissa käyttäjille ja asiakkaille annetaan tietoja ilmanpuhdistuksen ja käyttötalouden taustalla olevasta uusimmasta tekniikasta. Camfil Oy haluaa kertoa asiakkaillemme ja alan ihmisille kiinnostavista uutisista ja tuotekehityksen edistysaskelista. Tätä varten julkaisemme mm. AirMail -asiakaslehteä.


